kohta vuosia kolme täynnä ja maailmani on niin täydellistä. Tämän maan asukit ovat sittenkin ihan okei:))

Merentakaa saapumiseni jälkeen on tapahtunut paljon asioita. Olen kasvanut isoksi pieneksi shelttiprinsessaksi, kertakaikkiaan täydelliseksi kaunottareksi. Olen tavannut veljeni, joka jostain syystä kovasti muistutti minua.

Olen matkustellut kanssani elävien otusten ja ihmisteni kanssa erilaisissa paikoissa. Minusta on kuulemma tullut hyvin käyttäytyvä mallikoira kansalainen.

Tulevaisuudensuunitelmat ovat suuret, jahka pääsen niitä toteuttamaan, saatte vielä kuulla minusta.

Loistavaa, nuolaisen hieman unensekaisia karvojani, voih – ne ovat nuhjuisia matkan teosta! Mutta en välitä, tiedän häikäiseväni Uuden Maan asukkaani pelkällä jumalaisella olemuksellani!

Aukaiskaa tieni ULOS! Olen valmis paistattelemaan auringossa ja ottamaan vastaan ihailuja, joita niin jo kaipaan!

Hyi, mitä tämä on? Kylmä viima tunkee läpi iholleni, kaunis pörröinen turkkini ei pidä minua lämpimänä. VIEKÄÄ MINUT HETI TAKAISIN! En ole luotu tällaiseen kylmyyteen. Ja missä sitä paitsi ovat kaikki ihailijani? Uuden Maan asukkaat kulkevat vain karvalakkiset päät kainaloissa eivätkä huomaakaan minua!

Joka puolella on tuota kylmää puuteria, minun tassuni eivät ole tottuneet tällaiseen.

Minua alkaa suruttamaan, muistelen kaiholla äitiäni, hänen lempeitä silmiään ja helliä nuolaisujaan. Tule äiti hakemaan prinsessasi pois täältä barbaarien maasta! Minun on ikävä jopa minun hmm, sisaruksiani ja heidän groteskeja, vaappuvia olemuksiaan.

Nukahdan kyynelsilmin pieneen ja pehmustettuun koppiini. Näen unta vihreistä nummista ja äitini juoksemassa minua pehmein tassuin vastaan.

Mutta, sitten alkoi tapahtumaan. Kaikki mullistukset tulivat kerralla. Herättyäni kunnolla huomasin kaksi todella suurta silmää ja minut nostettiin korkealle ilmaan. Kummallinen olio tuijotti minua ja äänteli oudosti. Ymmärsin, että elämäni on käännekohdassa. Palvelijani joutuvat pärjäämään tästedes ilman minua. En kadu silti hetkeäkään.
Hyvästelin äitini, joka vaikutti murheen murtamalta ja juoksi pallonsa kanssa pihalle. Varmaan kätkeäkseen kaihon kyyneleet minulta. Älä huoli, äiti, sinun ihana prinsessasi on vain lähdössä maailmaa valloittamaan!

MERI! Mikä huumaava tuoksu! Tämä on kuin ennusunissani, laineitten saattelemana saavun outoon maahan, eteeni polvistutaan ja minua kunnioitetaan, – niinkuin pitääkin.

Ihanaa, tästä minä pidän!

Harjoittelen hieman aatelista hännän heilutustani. Wiuh —–

Sanovat niitä minun sukulaisiksi, sisaruksia kuulemma?? Tuota en kyllä purematta niele! MUR! SNAPS! Isken hampaani lähimpään koipeen tai häntään tai mihin vain noihin huonosti käyttäytyviin kummallisuuksiin. Nehän vaappuvatkin niin oudosti aivan kuin niiden korvien välissä olisi aivojen sijasta kelluva ampiaispesä.

Miten minä olen voinut syntyä tällaisten otusten laumaan? Minähän olen sheltti! Maailman kaunein prinsessa Nöpöstiina. Ja noita muita otuksia ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa kauniiksi, tai edes komeiksi. Ne ovat jotenkin groteskeja, isopäisiä ja isomahaisia,ja lähes tulkoon karvattomia.

Yritän saada äitiäni ymmärtämään, että meidän on paras luopua noista muista. Ajattelin ettei hänenkään maine kovin tuhraantuisi, mutta mitä vielä!?! Se läärää ihan onnessaan noita muitakin, niin kuin minua, hellii, pesee ja syöttää niitä! Miksi äitini ei ymmärrä, että joku on vahingossa laittanut nuo otukset mukaan tähän syntymäpakettiin?

En ymmärrä! Kait minun pitää vain kestää tämä häpeä. Ehkä voin joskus myöhemmin kertoa heidän olleen minun palvelijoitani? Hmm, kannattava ajatus, vaikkei ne niin kovin edustavia ole edes palvelijoiksi.

Ensimmäinen ajatus-Tuuli

En ollut edes vielä syntynyt, kun minusta keskusteltiin jo melkoisen kiivaasti ja paljon; kuka koiran pennun (siis minut!) saa, minne minä menen, puhumattakaan MIHIN MAAHAN minä menen. Kuulin jo äitini mahaan näitä jutusteluja, mutteivät ne minua pahemmin hetkauttanut, mitä nyt välillä sain kummallisen hikan.

Syntymä Tuuli

Kiljuin heti ONNESTA ja lujaa, kun synnyin. IHMEELLISTÄ! Sitäpaitsi äitini on KARVAINEN!!!

Kaksi ensimmäistä viikkoa jaksoin ilahduttaa äitiäni väsymättömällä sitkeydelläni. Äitini olikin maailman onnellisin äiti minun hiljaisimpina unen hetkinä. En tosin jaksanut pitkiä unia ottaa, sillä maailma oli ihmeellisempi kuin unimaailmani.

Voin jo vakuuttavasti todeta, että on TÄYSIN TUULESTA TEMMATTUA väite koirien maailmaa mielenkiintoisemmat unet. PÖH, vatsan kurinoita, sanon minä.